
MIG/MAG-hitsauksen perusteet aloittelijalle ja satunnaisesti hitsaavalle.
Ajatuksia ja perusteita hitsauspistoolin asennosta kuljettaessa.
Tähän annan samat ohjeet kuin hitsauskoneen säädöissä: aloita keskeltä ja kokeile rohkeasti kuinka ääripäät vaikuttavat. Jos hitsattava sauma on 90-asteen nurkka, lähtökohta on 45 asteen pystysuuntainen kulma.
Aina kappaleiden kulma ei kuitenkaan ole 90-astetta. Joten seuraava peruslähtökohta on: kun hitsaat kahta samanpaksuista kappaletta keskenään, pystysuuntainen kulma tulee olla saman verran kummallekkin kappaleelle.
Kun taas hitsaat kahta eri paksuista kappaletta yhteen, tähtäys saa osoittaa enemmän paksun kappaleen puolelle. Paksu kappale kestää enemmän lämpöä sulamatta puhki ja pistooli tähdään siten että hitsisula yltää sulattamaan myös ohuemman kappaleen.
Vielä viimeisenä asiana on kappaleiden/sauman fyysinen sijainti. Painovoima vaikuttaa hitsisulaan vetäen sitä kohti maapallon keskipistettä. Joten sauma jota hitsaat pöydällä makaaviin kappaleisiin – ja vastakohtana yläpuolellasi olevaan kohteeseen, saattaa vaatia tähtäyksen säätämistä kompensoimaan painovoiman vaikutusta.
Saumaa hitsatessa valittu kulma pitää pystyä säilyttämään vakiona. Yksi apukeino on käyttää ohjaavaa pintaa tukikäden alla. Jos työpöytäsi reuna on sileä ja hyvin liukuva, voit käyttää sitä. Myös sopiva pätkä teräsputkea kiinnitettynä pöytään toimii. Homma toimii seuraavasti: toisella kädellä pidät hitsauspistoolia, toinen käsi toimii tukipisteenä lähempänä hitsauspistoolin kärkeä, vähän samaan tapaan kuin biljardikepillä lyödessä. Tukipisteenä toimiva käsi ottaa kevyesti liu’uttamalla ohjauksen pöydän- tai teräsputken kulmasta. Se, kuinka hitsauspistooli nojaa tukikäteen on täysin makuasia ja itsesi päätettävissä. Alla olevasta kuvasta poiketen tarvitset tukikädelle toki hieman paksumman hanskan.

Hitsauspistoolin sivusuuntaisesta kulmasta löytyy oma artikkelinsa. Voit lukea sen TÄSTÄ.

Comments
3 vastausta artikkeliin “Hitsauspistoolin kulma pystysuunnassa”
[…] Hitsauspistoolin pystysuuntaisesta kulmasta löytyy oma lyhyt artikkelinsa. Voit lukea sen TÄSTÄ. […]
[…] Hitsauspistoolin pystysuuntaisesta kulmasta löytyy oma lyhyt artikkelinsa. Voit lukea sen TÄSTÄ. […]
[…] Hitsauspistoolin pystysuuntaisesta kulmasta löytyy oma artikkelinsa. Voit lukea sen TÄSTÄ. […]